Mikä mies? Mikä yritys?

Paljon nähnyt ja kokenut kaveri avuksenne

Aloitin itsenäisenä valmennusyrittäjänä maaliskuussa 2020, juuri ennen
koronakuonan räjähtämistä. Olen kokenut etävalmennusten tekijä, joten myös ne
onnistuvat erinomaisesti.

Olen tehnyt finanssialalla hyvin erilaisia töitä, joten nyt valmennusyrittäjänä
tärkeimmät asiakkaani ovat pankit, vakuutusyhtiöt ja omaisuudenhoitofirmat.
Tunnen alan sisältä ja ulkoa. Ei taida Suomesta toista vastaavaa kokemusta löytyä.

Itsenäiselle valmennusyrittäjälle maine on tärkeä ja se on tuonut minulle uusia
asiakkaita. Vuonna 2021 asiakaskuntani on laajentunut kauppaan, rakennusalalle,
teollisuuden palveluihin ja ATK-firmoihin. Monta henkilöstötilaisuutta on putkessa.

Minulla ei ole ison firman tukea, saan ratsastaa ihan omillani. Se sopii minulle. Voin
toimia joustavasti ja nopeasti, mikä tuntuu sopivan asiakkaillekin. Vastaan viesteihin
nopeasti. Asiakkaani ei tarvitse ihmetellä, ovatko asiamme hoidossa.

Valmennukseni perustustuvat kokemukseen, osaamiseen ja esiintymistaitoon. Tein
palkkatyössäni vuosittain 70–80 valmennusta seitsemän vuoden ajan. Jokainen
valmennus on sujuvaksi treenattu ja hyväksi havaittu. Olen tehnyt vuosittain 1–2
uutta valmennusta. Kun on vuosia takana, on myös valmennuksia useita.

Minulla on noin 1 500 dian ”kirjasto”, josta on hyvä poimia kullekin asiakkaalle
tärkeät aiheet. Räätälöinti on siten vaivatonta ja tuottaa asiakkaalle parhaan
hyödyn.

Käytän valmennuksissani digitaalista Kahoot! – oppimisalustaa. Se tuo väriä ja                                                        vauhtia sekä tehostaa oppimista. Voin tehdä sillä ennakkokyselyjä ja gallupeja,                                                              tietokilpailuja ja äänestyksiä.

Teams-valmennukseni ovat eloisia. Otan kaikki mukaan. Käytän kyselyjä ja                                                    äänestyksiä, pienryhmäkeskustelut toimivat aina.

Hinnoittelen palveluni sopivasti, sillä en piilota glamour-lisää laskuihin. Asiakkaani
maksavat vain ajastani ja sen tuloksista, ei esimerkiksi valmennusyrityksen
toimitiloista tai maksullisesta mainonnasta. Minulle on tärkeää, että asiakkaani
saavat nopeasti tuottoa sijoitukselleen, jonka he henkilökuntaansa tekevät.

Asiakaslupaus: ”Lupaan räätälöidä teille parhaan mahdollisen valmennuksen. Tämä ei ole yhden miehen show, sillä suunnittelun ja vaikuttavuuden seurannan teemme yhdessä. Ainutlaatuinen kolmen koon kombinaatio (kokemus, kompetenssi ja karisma) on käytössänne. Kun tilaatte minut, saatte minut ja kaiken, mitä minä tiedän ja osaan. Yhdessä tulee hyvä!”