Sain kenkää eikä se ollut innostava seikkailu

Olen ollut työelämässä kokopäiväisesti vuodesta 1992 lähtien. Siihen on mahtunut monenlaisia hommia. Olen ollut taloustoimittajana, osakemeklarina, salkunhoitajana rahastoyhtiössä ja eläkeyhtiössä sekä sijoitusjohtajana. Rahan ympärillä on siis tullut pyörittyä.

Olen saanut kenkää muutaman kerran. Reilut kymmenen vuotta sitten sain kenkää melko brutaalisti. Oli YT-neuvottelut menossa. Pomo kutsui huoneeseensa juuri ennen viikon kestävää lomamatkaa. Hän toivotti hyvää reissua ja kertoi, että hommat jatkuvat ennallaan. Oli kevyt mieli joulukuun pimeänä iltana pakata uimahousuja.

Soitin sovitusti pomolle kesken loman. Yllättäen hän kertoi, että ”olosuhteet olivat muuttuneet”. Sain kenkää. Tarvittiin reilun 6 000 kilometrin välimatka tämän kertomiseen.

Ei tuntunut hyvältä. Putosin korkealta. Häpeä. Voimattomuus. Itsetunnon romutus. Toivottomuus. Työpaikan menetys yllättäen ei ole suuren iloisen seikkailun alku. Se voi olla ihan paskaa.

Kenkää antanut pomo oli reilu. Kun olin laittanut nimen lähtöpaperiin, pyysin häntä suosittelemaan minua edelleen. Vielä samana iltana sain tekstiviestin, joka johti vuoden kuluttua uuteen työelämään.

Vaihdoin työtä. Olin päättänyt, että minusta tulee hemmetin hyvä myyntivalmentaja ja onnekkaasti pääsin sitä tekemään. Palkka puolittui, status katosi. Onneksi en ole turhamainen ihminen.

Jos lähipiirissäsi joku on menettänyt työnsä tai ensimmäistä hakemassa, kohtaa hänet. Kuuntele. Puhu muusta kuin työnhausta. ”Kyllä hyville töitä löytyy” on eräs pahimmista. Jos ei töitä heti löydykään, olenko huono?

Pari vuotta se kesti, se harmitus. Sitten aloin ajatella, että potkujen saaminen oli parasta, mitä mulle on työelämässä tapahtunut. Sain työtä, josta pidän. Nyt yrittäjänä saan tehdä omalla tavallani ja asiakkaat tykkäävät.